Paikallisuus kunniaan!
Paikallisuus kunniaan!
Siiralan kirjaston blogin tavoitteena on esitellä kirjallisuutta
paikallisella otteella. Blogissa haluemmekin korostaa paikallisien
kirjalijoiden teoksia ja tuoda heitä näkyviin. Tässä onkin listattuna muutama
syy, miksi kannattaa lukea oman alueensa paikallista kirjallisuutta.
1. Opit lisää kotiseudustasi
Teoksissa saattaa esimerkiksi olla sinulle
tuttuja paikkoja tai tapoja. Paikallisten
kirjailijoden teokset ovat hyvä tapa
oppia tuntemaan kotiseutusi ja sen ihmiset. Voit löytää asioita, joita et tiennyt kuuluvan alueesi kulttuuriin.
2. Samaistuminen
Paikalliset kirjailijat asuvat samalla alueella kuin sinä.
Saatat siis huomata kirjasta erilaisia yksityiskohtia, kuin ihmiset jotka eivät
asu samalla alueella. Kirjojen henkilöt saattavat myös olla kotoisin sinulle
tutusta ympäristöstä, jolloin heihin on helpompi samaistua.
3. Murteet ja kieli
Kirjailija saattaa käyttää teoksessaan omaa
murrettaan. Saatat siis päästä lukemaan kirjan omalla murteellasi! Kotiseudun
maisemat, ihmiset ja tapahtumat saattavat olla esillä murrekirjailijoiden
teoksissa. Murteella lukeminen tai
puhuminen kasvattaa sanavarastoa ja saatakin oppia uusia paikallisia sanontoja.
Kun kirjan henkilöt keskustelevat samalla murteella kuin lukija, saattaa se tuoda
henkilöitä myös lähemmäs lukijaa.
4. Tuet paikallista työtä
Tuet paikallisia tekijöitä lukemalla heidän teoksiaan. Paikallisen
työn tukemine lisää oman alueesi hyvinvointia. Jos alueen kirjailijat alkavat
saamaan suosioita, saattaa se myös lisätä innostusta uusien kirjailijoiden
aloittaa kirjoittaminen.
Blogissamme on paljon hyviä esimerkkejä paikallisesta
kirjallisuudesta, joten blogia seuraamalla sinulla on hyvä mahdollisuus löytää
oma suosikkisi paikallisten kirjailijoiden joukosta!
Kommentit
Lähetä kommentti